Lisää liike ohjelmaan

Liike lisätty ohjelmaan

Sinulla on jo saman niminen ohjelma yritä uudestaan

Olet jo lisännyt liikkeen tähän ohjelmaan

Kaksi jumppaajaa istuu kasvotusten lattialla jalat ojennettuina siten

Alkuasento

Istu parisi kanssa lattialla haaraistunnassa nilkat ristikkäin. Toisen jalat ovat sisä- ja toisen ulkopuolella. Tue käsillä lattiaan.

Liikeselostus

Se, jonka jalat ovat ulkopuolella, puristaa parin jalkoja yhteen. Samanaikaisesti toinen pyrkii avaamaan jalkoja. Toista jännityksiä muutamia kertoja ja vaihda jalkojen paikkaa. Jännitysten jälkeen rentouta ja ravistele jalkoja.

Suorituksessa huomioitavaa

Tue käsillä lattiasta ja pyri pitämään ryhti hyvänä.

Perustelut liikkeelle

Liike vahvistaa reiden sisä- ja ulkopuolen lihaksia sekä pakaralihaksia, jotka ovat tärkeitä kävelyssä.

Muut Voima -liikkeet