Lisää liike ohjelmaan

Liike lisätty ohjelmaan

Sinulla on jo saman niminen ohjelma yritä uudestaan

Olet jo lisännyt liikkeen tähän ohjelmaan

Kaksi jumppaajaa istuu lattialla toisiaan vastakkain jalat koukussa ja ottavat käsillä tukea lattiasta. Toinen jumppaajista on vierittänyt pallon toiselle parille ojentamalla oikean jalan suoraksi ilmaan. Toinen jumppaajista on nostanut vasemman jalan koukussa ylös lattiasta ottaakseen jalalla pallon vastaan.

Alkuasento

Asetu parin kanssa kasvot vastakkain lattialle istumaan. Etäisyys parista noin kaksi metriä. Polvet koukussa, kantapäät lattiassa, kädet tukevat takana lattiaan. Toisella pareista on edessään pallo.

Liikeselostus

Työnnä pallo parille yhdellä jalalla lattiaa pitkin ojentaen. Vedä polvi koukkuun ja kantapää lattiaan työnnön jälkeen. Vieritä palloa vuorotellen molemmilla jaloilla.

Suorituksessa huomioitavaa

Säilytä selän ja niskan hyvä ryhti.

Perustelut liikkeelle

Liike lämmittää lihakset, nostaa sykettä sekä vilkastuttaa verenkiertoa koko kehossa. Liike vahvistaa myös vatsalihaksia, joita tarvitaan esimerkiksi monissa siirtymisissä.

Välineet

Pallo

Muut Verryttely Voima -liikkeet